Kanta-Hämeen pandemiaryhmä suosittaa rajoituksia aikuisten ryhmäharrastustoimintaan sisätiloissa

Kanta-Hämeen maakunnallinen pandemiaryhmä on päättänyt antaa 28.10.2020 alkaen koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa suosituksen liittyen aikuisten (yli 18-vuotiaiden) ryhmäharrastustoimintaan.

Suositus noudattaa valtioneuvoston linjausta asiassa. Periaatteena linjauksessa on, että kaikenikäisten ryhmäharrastustoiminta on järjestettävä siten, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Pandemiaryhmän suosituksessa otetaan kantaa vain aikuisten ryhmäharrastustoimintaan.

Kanta-Hämeeseen suositellaan sovellettavaksi seuraavia käytäntöjä:

Taulukkokuva aikuisten ryhmäharrastuksiin liittyvistä suosituksista

 

 

 

 

 

 

 

Mikäli suosituksesta huolimatta yksilö omalla päätöksellään päätyy jatkamaan ryhmäharrastusta, johon liittyy lähikontakteja, tulee huomioida erityisesti seuraavat asiat:
– ellei yksin tekeminen ole mahdollista, suositus on pienin mahdollinen ryhmäkoko,
– on pyrittävä ryhmien pitämiseen samana vähintään kaksi viikkoa tai koko kiihtymisvaiheen,
– on noudatettava tiukkaa oirekuria eli pienimmistäkin oireista jäädään kotiin,
– harrastukseen tultaessa ja sieltä lähtiessä, pukuhuoneissa ja muissa vastaavissa tilanteissa muistetaan maskien käyttö, turvavälit ja käsihygienia, ja
– harrastustilojen ja -välineiden huolellisesta hygieniasta ja siivouksesta huolehditaan.

Lisäohjeita riskien alentamiseksi yleisesti sisäharrastuksiin liittyen:

– Mikäli henkilöllä on useampi ryhmäharrastus, suositellaan että epidemian kiihtymisvaiheen ajaksi hän valitsee itselleen tärkeimmän harrastusryhmän ja pitää taukoa muista harrastuksista. Tällä voidaan rajata yksittäisen kokoontumisen lisäksi myös ryhmien välillä tapahtuvien altistusten laajuutta.
– Mikäli itsellä tai samassa taloudessa asuvalla on flunssaan tai koronaan sopivia oireita, harrastukseen ei mennä.
– Oireileva harrastaja tai samassa taloudessa asuva hakeutuu aina testiin. Testissä käynyt henkilö on kotonaan karanteenin omaisissa olosuhteissa, kunnes saa negatiivisen testituloksen.
– Harrastusryhmien vaihtuessa on hyvä pitää 15 min tauko ryhmien välille siirtymätilanteeseen, ryhmien välisten altistusten vähentämiseksi.
– Mikäli ryhmäkokoa pienennetään ryhmää jakamalla, jaettujen ryhmien osallistujat pidetään samana ryhmien välistä vaihtuvuutta aiemmin kuvatuista syistä rajaten.
– Mahdollisten tartuntojen tai altistusten jäljittämisen helpottamiseksi ryhmäharrastuksen järjestäjä tai tilojen ylläpitäjä tallentaa päivittäin tiedot ryhmäharrastukseen osallistuneista tai tilojen käyttäjistä. Henkilötietojen kerääjä toimii rekisterinpitäjänä ja on vastuussa henkilötietojen käsittelystä asiaa koskevien tietosuojasäädösten mukaisesti. Tartuntojen ja altistusten jäljittämisen mahdollistamiseksi tallenteita suositellaan säilytettävän 14 vuorokautta.

Muita erityishuomioita:

– Suositus koskee myös seuratoimintaa. Suositus ei sen sijaan ota kantaa kilpaurheiluun, vaan lajiliitot auttavat seuroja kilpatoiminnan turvalliseksi järjestämiseksi.
– Uimahalleissa tms. suositellaan, että saunat poistetaan käytöstä epidemian kiihtymisvaiheen ajaksi.
– Maskien käyttö ei ole aina toteutettavissa esimerkiksi urheilusuorituksen aikana. Harrastuksen jatkaminen voi silti olla toteutettavissa, mikäli riittävät turvavälit ja pienet ryhmäkoot voidaan toteuttaa.
– Kuntien tiloissa järjestettävän harrastustoiminnan suhteen tilojen käytön rajaamisesta tai sulkemisesta päättää kunta.

Pandemiaryhmä tiedottaa, mikäli Kanta-Hämeen epidemiatilanne siirtyy leviämisvaiheeseen ja aiempaa rajoittavampia toimia tarvitaan. Vastaavasti palattaessa epidemiatilanteessa perustasolle, rajoituksista luovutaan ja asiasta tiedotetaan.