Neurologian etähoitomalli

 

Kanta-Hämeen keskussairaalan neurologian yksikössä kehitetty neurologisen lähetepotilaan etähoitomallin käyttöönotto ja arviointi palkittiin Lääkäriliiton laatupalkinnolla vuonna 2016. Kyseessä on puhelinvastaanotto, joka toteutuu sitä tarvitseville heti lähetteen saavuttua neurologian poliklinikalla. Kyseessä on uusi palvelumuoto entisten lisäksi, jonka myötä potilaiden hoito nopeutuu ja hoidon saatavuus on erittäin hyvä. Etähoitomallia ollaan ottamassa käyttöön myös monissa muissa sairaanhoitopiireissä kokemustemme pohjalta.

Neurologian yksikössä tehdään paljon tutkimustyötä, sekä kliinisiä lääketutkimuksia että akateemista tutkijalähtöistä tutkimusta. Kehittämistyö on keskeinen osa yksikön toimintaa ja sitä tehdään Potilas ensin -ajattelun mukaisesti. Tutkimus- ja kehittämistyö on keskittynyt kuntoutukseen, aivovammoihin, etähoitoon, epilepsiaan, ALS-sairauteen, MS-tautiin, Parkinsonin tautiin ja aivoverenkiertohäiriöihin.

Saavutetuista tuloksista voi mainita aivovammapoliklinikan perustamisen ja toiminnan käynnistämisen, mikä palkittiin sairaanhoitopiirin laatupalkintokilpailun ensimmäisellä palkinnolla vuonna 2014. Neurologinen kuntoutusyksikkö perustettiin vuonna 2012 Riihimäen yksikköön ja tänä vuonna se laajenee palvelemaan myös ortopedisiä potilaita.

Avokuntoutus on järjestetty uudelleen diagnoosilähtöisestä tarvelähtöiseen. Aivoinfarktin liuotushoitoketjun on muutettu akutologivetoiseksi, minkä myötä viiveajat ovat lyhentyneet kansainvälisestikin arvioiden huipputasolle. Virka-ajan ulkopuoliseen EEG-rekisteröinnin käyttöönotto muutama vuosi sitten on ainutlaatuinen Suomessa. Kehityshanke toteutettiin kliinisen neurofysiologian yksikössä yhteistyössä teho-osaston, ensiavun ja neurologian yksikön kanssa.

Neurologian yksikössä toimii myös moniammatillinen ALS-tiimi. Isoja potilasryhmiä palvelemaan on perustettu erityispoliklinikoita, joiden toiminnasta vastaa alan asiantuntija. Näistä keskeisimmät ovat epilepsia-poliklinikka, Parkinsonin tauti- ja liikehäiriöpoliklinikka ja MS-poliklinikka. Neurologian yksikössä järjestetään Parkinsonin tautiin, aivoinfarktiin ja MS-tautiin sairastuneille ensitietopäivät vähintään kerran vuodessa.

Neurologian yksikössä on mahdollista osallistua kliiniseen lääketutkimukseen. Tutkimuksia tehdään pääasiassa MS-taudissa ja Parkinsonin taudissa. Ryhmään kuuluu tutkijoiden lisäksi 1-2 koulutettua tutkimushoitajaa/tutkimuskoordinaattoria.

Neurologian yksikössä tehdään myös tutkijalähtöistä tutkimusta Alzheimerin taudista, epilepsiasta, Parkinsonin taudista, aivoinfarktin liuotushoidosta ja MS-taudista. Tutkimusta tehdään yhteistyössä Itä-Suomen , Tampereen, Turun ja Oulun yliopistojen kanssa, sekä Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen KYS:n, TAYS:n , TYKS:n ja OYS:n kanssa.

MS-tutkimusryhmä on isoin ja siihen kuuluu kolme väitöskirjatyöntekijää ja kaksi lisensiaattityöntekijää. Tutkimus keskittyy MS-tautiin liittyvän toimintakyvyn laskun, neuropsykologisen oirekuvan, uupumuksen ja eläköitymisen kustannuksiin, riskitekijöihin, kuntoutukseen ja hoitoon. Lisäksi tutkimme MS-taudin lääkehoidon turvallisuutta ja vaikuttavuutta.

Neurologian yksikössä tehtyjen tutkimusten tutkimustuloksia on julkaistu kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä ja esitetty kansainvälisissä neurologian kongresseissa.