Kanta-Hämeen pandemiaryhmä painottaa, että koronavirusta ei ole vielä voitettu

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä käsitteli kokouksessaan torstaina 29. huhtikuuta koronavirustilannetta. Maakunta on ilmaantuvuuslukujen osalta takaisin leviämisvaiheen rajalle, mutta toistaiseksi terveydenhuollon kantokyky ei ole vaarassa, joten Kanta-Häme jatkaa edelleen kiihtymisvaiheessa.

– Oli tietysti odotettavissa, että rajoitusten purkaminen kääntää jälleen ilmaantuvuutta pieneen kasvuun, mutta on tietenkin pettymys, että näin myös todella näyttää nopeasti käyvän. Ihmisten tulisi nyt muistaa, että vaikka rokotukset suojaavat riskiryhmiä, niin koronaa ei ole vielä voitettu. Maskien käytöstä ja kokoontumissuosituksista ei tulisi lipsua näin vappuna, eikä tietysti myöhemminkään kevään aikana, toteaa maakuntaryhmän puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Kokouksessa käsiteltiin väestöltä tulleita kysymyksiä liittyen harrastustoimintaan sekä kevään valmistujaisjuhliin liittyen.

Lasten ja nuorten eli vuonna 2001 ja sen jälkeen syntyneiden ryhmäharrastusten kilpailutoiminnan osalta nähdään, että se on mahdollista oman maakunnan rajojen sisällä, mutta ei vielä maakuntarajat ylittäen. Tämän perusteluna on erityisesti kaksin-kolminkertaiset ilmaantuvuusluvut ympäröivissä maakunnissa.

Aikuisten ulkona tapahtuvaakaan ryhmäharrastustoimintaa ei nähdä mahdolliseksi helpottaa vielä, vaan suositus aikuisten ryhmäharrastusten keskeyttämisestä on edelleen voimassa 16. toukokuuta asti. Tätä arvioidaan jälleen toukokuun lopun osalta tulevina viikkoina epidemiatilanteen kehittymisen mukaisesti.

Vanhojen tansseja suositellaan edelleen lähtökohtaisesti siirrettäväksi syksylle, eikä valmistujaisjuhlien järjestämisen osalta voida vielä näyttää niin sanotusti vihreää valoa.

– Ylipäänsä erilaiset juhlat ovat yksityistilaisuuksia, joiden maksimihenkilömäärän osalta maakuntaryhmä tulee antamaan suosituksensa toukokuun puolenvälin tienoilla. Tällä hetkellä on vielä mahdotonta sanoa, mahdollistuuko tuolloin 10:n, 20:n vai 50:n hengen järjestämistä. Yksityistilaisuuksien suositukset tulevat noudattelemaan edelleen yleisötilaisuuksien rajoitusten henkilömääriä, Leskinen kertoo.

Hoivakoteihin uusi vierailusuositus

Yhteistyössä maakunnan kuntien kanssa on valmisteltu hoivakotien vierailusuositus, jonka kaikkien kuntien toivotaan ottavan käyttöön lähiaikoina.

– Taustalla on THL:n tuore suositus, jossa painotetaan hoivakotien asukkaiden ja omaisten perusoikeuksia. Suuri osa asukkaista on jo rokotettu, joten vierailujen aiheuttama riski on jo pienempi, mutta varovaisuutta tulee silti edelleen noudattaa. Kaikkien hoivalaitosten asukkaat ja henkilökunta eivät kuitenkaan kuulu rokotusjärjestyksen määrittelemiin riskiryhmiin, Leskinen muistuttaa.

Maakuntaryhmässä iloittiin rokotusten edistymisestä varsin hyvin Kanta-Hämeen alueella. AstraZenecan rokotteisiin liittyen ryhmän yhtenäinen käsitys on, että niiden yli 65-vuotiaiden osalta, jotka ovat saaneet ensimmäisenä rokotteenaan AstraZenecan, täytyy olla samanlainen mahdollisuus valita toinen rokotteensa AstraZenecan ja mRna-rokotteen välillä kuin kaikille muillekin on mahdollista valita ensimmäisen rokotteen osalta. Kuntien rokotussivuilta ja www.koronarokotuksetkantahame.fi -sivustolta löytyy pian tietoa siitä, miten asiassa tulee toimia, mikäli yli 65-vuotiaalle aiemmin annettuna toisena rokotuspäivänä ei halua enää ottaa AstraZenecan rokotetta