Kanta-Hämeen pandemiaryhmä suosittaa hybridiopetusta toisen asteen koulutuksessa

Taulukkokuva voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista Kanta-Hämeessä koronaepidemian leviämisvaiheessa.

Kanta-Hämeen leviämisvaiheen suositukset ja rajoitukset 15. maaliskuuta saakka.

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä käsitteli kokouksessaan torstaina 11. helmikuuta jälleen koronavirustilannetta. Maakunta jatkaa edelleen epidemian leviämisvaiheessa tartuntojen ilmaantuvuuden ollessa 55 / 100 000 henkilöä kahden viikon periodilla sekä positiivisten näytteiden osuuden ollessa 2,1 prosenttia testeistä.

Epävarmuutta tilanteeseen tuo viruksen brittivariantin leviäminen Suomessa, vaikka muuten tilanne näyttää tasaantuvan. Maakuntaryhmä keskusteli erityisesti toisen asteen koulutuksen tilanteesta ja päätti suosittaa asiaa valmistelleen koronanyrkin esityksestä niin sanottuun hybridiopetukseen palaamista toisen asteen koulutuksen osalta koko maakunnassa.

Hybridiopetus tarkoittaa, että myös lähiopetus on oppilaitoksissa mahdollista, mutta etäopetuksen keinoja kannattaa edelleen soveltuvissa tapauksissa hyödyntää, ja lähiopetuksessa tulee käyttää maskeja, huolehtia käsihygieniasta ja pitää opetusryhmät mahdollisimman muuttumattomina ja pieninä. Oppilaitokset voivat käynnistää lähiopetusta niille sopivassa aikataulussa.

– Paljon on keskusteltu lasten ja nuorten harrastuksista valtakunnassa, mutta koulutus on niitä tärkeämpää. Maakuntaryhmä on kantanut huolta toisen asteen opiskelijoiden tilanteesta ja on hyvä, että heitä saadaan takaisin lähiopetuksen piiriin. Lukioissa abiturientit ovat nyt lukulomalla, joten sekin vähentää opiskelijoiden määrää ja tartuntariskiä oppilaitoksissa, sanoo maakuntaryhmän puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä.

Kanta-Hämeen pandemiaryhmän muut suositukset jatkuvat ennallaan ja niiden kestoa pidennettiin jatkumaan 15. maaliskuuta saakka.

– Tuolloin on nähtävissä ensimmäiset merkit mahdollisista hiihtoloma-altistuksista ja Suomen tilanne brittivariantin suhteen on tarkentunut, Järvelä perustelee.