Kanta-Hämeessä otetaan käyttöön koronaviruspandemian kiihtymisvaiheen kasvomaskisuositus kansalaisille

Kanta-Hämeen maakunnallinen COVID-19-ryhmä käsitteli torstaina 24. syyskuuta pidetyssä kokouksessaan epidemiatilannetta. Ryhmä totesi maakunnan siirtyneen THL:n kriteerien mukaiseen koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen.

Ryhmän linjausten pohjalta Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri ottaa 25. syyskuuta lähtien sellaisenaan käyttöön THL:n niin ikään eilen julkaistun kiihtymisvaiheen suosituksen kasvomaskien käytöstä. THL:n kasvomaskisuositus on jaettu kolmeen eri vaiheeseen. Suosituksen eri vaiheisiin voi tutustua täällä.

Kiihtymisvaiheessa maskien käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:

• Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
• Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
• Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
• Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa.
• Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.

Esimerkkejä julkisista sisätiloista ja yleisötilaisuuksista, joissa maskin käyttöä suositellaan.

• Kaupat ja ostoskeskukset
• Rahapeli- ja vedonlyöntipalveluihin käytettävät tilat
• Postit, pankit, kirjastot ja muut vastaavat sisätilat
• Liikuntaan tai urheiluun sekä niiden seuraamiseen käytettävät tilat (vähintään yleiset tilat ja pukeutumistilat)
• Uimahallit, maauimalat kylpylät ja saunat (yleiset tilat ja pukeutumistilat)
• Kirkot ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilat
• Konserttisalit ja muut elävän musiikin esittämiseen käytettävät tilat
• Teatterit ja muut esittävien taiteiden esittämiseen käytettävät tilat
• Elokuvateatterit ja muut elokuvien ja muiden vastaavien audiovisuaalisten teosten esittämiseen käytettävät tilat
• Museot ja galleriat
• Huvi- ja teemapuistot sekä nähtävyydet jos sisätiloja
• Festivaalit ja markkinat jos sisätiloja
• Kongressi- ja messukeskukset sekä kongressien, messujen ja muiden vastaavien tapahtumien järjestämiseen käytettävät tilat.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri, maakunnallisen ryhmän puheenjohtaja Sally Järvelä vetoaa maakunnan väestöön, että suositusta noudatettaisiin parhaan mukaan.

– Tarvitsemme kaikki mukaan taistoon koronaviruspandemiaa vastaan. THL:n suositus on monipolvinen, mutta sen voisi tiivistää pähkinänkuoressa siihen, että jos ei ole mahdollista noudattaa turvavälejä julkisilla paikoilla, käytetään maskia.

Kunnat ja oppilaitokset vastaavat mahdollisesta maskien jakelusta

Kanta-Hämeessä on aiemmin menestyksekkäästi organisoitu maskien jakelu vähävaraisille ja haavoittuvimmassa asemassa oleville henkilöille. Käytännön työstä ja järjestelyistä on vastannut kukin kunta maakuntaryhmässä linjattujen periaatteiden mukaisesti. Myös siirryttäessä kiihtymisvaiheen maskisuositukseen, kukin kunta ja oppilaitoksen ylläpitäjä määrittelee itsenäisesti, jakaako se esimerkiksi ilmaismaskeja toisen asteen opiskelijoille.

– Käytännössä maskisuosituksen toteuttamisen järjestelyjä kunnissa päästään tekemään ensi viikon alkupuolella, mutta kantahämäläisten kannattaa siirtyä mahdollisuuksien mukaan jo nyt suosituksen mukaiseen maskin käyttöön, johtajaylilääkäri Järvelä toteaa.

THL:n suositus ei koske työyhteisöjä, joita koskien asiantuntijalaitoksena toimii Työterveyslaitos. Kanta-Hämeen keskussairaalan yksiköissä on henkilökunta jo aiemmin siirtynyt käyttämään suu-nenäsuojusta kaikissa potilaskontakteissa. Jatkossa suositus koskee myös kaikkia sairaalan yleisissä tiloissa liikkuvia potilaita ja vierailijoita, joille maskin käyttäminen on mahdollista. Maskien jakelu organisoidaan sairaalassa ensi viikon alussa.