Allianssin projektipäällikkö Jari Törnqvist esittäytyy

Hei,
minun nimeni on Jari Törnqvist ja toimin tämän hankkeen allianssin projektipäällikkönä. Tulen Porista, missä asustelen vaimon kanssa. Viikot tulen viettämään hankkeen ytimessä, eli Ahvenistonmäellä. Minun himo harrastus on golf, mikä auttaa minua irtaantumaan töistä. Joten minut voi nähdä arki-iltaisin Hämeenlinnan alueen golf-kentillä ja peliseuraksi saa tulla!

Skanskan palveluksessa olen ollut jo 16 vuotta. Kylläpäs aika vierähtää nopeasti. Sinä aikana olen kerennyt toimimaan monessa tehtävässä. Niistä tätä meidän yhteistä hanketta palvelee parhaiten Kauppakeskus Puuvillan toteutus, missä olin mukana hankkeen kehitysvaiheesta loppuun saakka projektipäällikkönä vastaten suunnittelun ohjauksesta. Sekä tietysti Kainuun uuden sairaalan allianssi, missä toimin allianssin projektijohtajana kehitysvaiheen ajan. Kainuun vaaroilla meni melkein kaksi vuotta.

Nämä hankkeet palvelevat minua tässä hankkeessa parhaiten sen vuoksi, että molemmissa hankkeissa toimimme niin kuin allianssissa kuuluu toimia. Eli toimimme avoimesti, valinnat tehdään hankkeen parhaaksi, teemme päätökset yhdessä, emme syyttele, kuuntelemme toisten ideoita, kunnioitamme toisiamme, vastaamme yhdessä riskeistä sekä annamme tunnustusta onnistumista. Vaikka Puuvillan hanke ei ollutkaan allianssihanke, niin silti pystyimme toimimaan näiden periaatteiden kanssa. Siihen ei oikeasti tarvita muuta kuin oikeanlaiset ihmiset. Olen toiminut pitkään pienessä Satakunnan yksikössä, missä me toimimme sisäisesti näiden periaatteiden mukaisesti. Joten olen jo siinä kasvanut sisään allianssimaailmaan.

Allianssi ei ole mikään taikatemppu, mikä muuttaa kaikki asiat parhaaksi kaikkien toiveet huomioiden. Mutta tämä auttaa kasaamaan yhteen oikeat erikoisasiantuntijat oikeaan aikaan ja kovalla työllä sekä hyvällä innovoinnilla saamme aikaan tavoitteiden mukaisen sairaalan. Minun suurin haaste hankkeen osalta on varmistaa, että kaikki projektilla työskentelevät henkilöt toimivat allianssin periaatteiden mukaisesti. Hanke on pitkä ja vaarana on, että vanhat tavat toimia rakennushankkeissa muistuvat mieleen. Tämä näkyy heti häiriötekijänä henkilöstön ilmapiirissä.

Jo tarjousprosessista saakka minulle on muodostunut ajatus, että tähän on saatu kasattua oikeat ihmiset toteuttamaan tätä hanketta. Ja siitä Kiitos tässä vaiheessa kaikille osapuolille.
Tosin elämme tällä hetkellä korkeasuhdanne aikaa, mikä tulee näkymään hyvien tekijöiden osalta resurssipulana. Mutta näihin meidän pitää vain reagoida yhdessä riittävän ajoissa.

Viime torstain big room päivillä työskenteli meidän kanssa viimeistä päiväänsä Pekko Pennanen. Olisimme kaikki mielellämme pitäneet Pekon hankkeessa mukana. Joka tapauksessa kiitän Pekkoa kaikkien puolesta hienosta työstä hankkeen eteen ja toivotamme hänelle menestystä tulevassa tehtävässään!

Odotan innolla minkälaisia kokemuksia saavutamme yhdessä tämän hankkeen puitteissa.

Jari Törnqvist
allianssin projektipäällikkö

 

 

[wp_social_sharing social_options='facebook,twitter,linkedin' facebook_text='Jaa Facebookissa' twitter_text='Jaa Twitterissä' googleplus_text='Jaa Google+:ssa' linkedin_text='Jaa LinkedInissä' pinterest_text='Jaa Pinterestissä' icon_order='f,t,g,l,p' show_icons='0' before_button_text='' text_position='' social_image='' ]