Kantasairaalahankkeen hanketoimisto on valmistunut

Hanketoimisto remontoitiin Kanta-Hämeen keskussairaalan Hämeenlinnan yksikön päärakennuksen toiseen kerrokseen. Hanketoimisto eli Big Room -työskentelyn ideana on nopeuttaa tiedonkulkua, yhteensovittaa suunnitelmia tehokkaasti sekä yhdistää hankkeessa työskentelevät. Suunnitteluun osallistuvat lukuisat käyttäjien edustajat, suunnittelijat, sidosryhmät ja jatkossa myös parhaillaan kilpailutettava allianssiryhmittymä. Hanketoimisto on paikka missä kokoonnutaan ja työskennellään yhdessä hankkeen parhaaksi.

 

 

 

 

 

Hanketoimistoon saatiin neuvottelutila sekä avokonttorimaisesti työpisteitä reilu 10 kpl. Tilat kalustettiin vanhojen  kalusteiden lisäksi uusilla kalusteilla. Kaikki vanhat kalusteet eivät yksinkertaisesti mahtuneet tilaan. Varastoista löytyneet vanhat työpöydät olivat suuria, ja suunniteltu selkeästi paperiajalle. Nyt kun käytämme sähköisiä materiaaleja, ei tarvita paperille niin vaikuttavia säilytys- ja käsittelytiloja kuin aikaisemmin.

 

 

 

 

 

Tiloissa sijaitsi aikoinaan laboratorio, mutta laboratorion toiminnot olivat muuttaneet aikaa sitten tiloista pois.  Kaikkea laboratorion jäljeltä ei hennottu purkaa, vanhat kylmiöt ovat edelleen tallella. Oheinen kuva on yhdestä kylmiöstä, johon sopii näppärästi mm. henkilökunnan työkengät.

 

 

 

 

 

Suurin muutos hanketyöntekijän näkökulmasta on kuitenkin valo. Toimistossa on paljon ikkunoita ja upeat näköalat verrattuna aiempiin työskentelytiloihin, joista ei ulos nähnyt.

Hanketoimisto testattiin allianssikilpailutuksen kehitystyöpajoissa, ja totesimme neuvottelutilan kaipaavan vielä akustiikkalevyjä. Tästäkin huolimatta meillä on nyt hyvän yhteistyön mahdollistava tila käytettävissä sairaalasuunnitteluun!

Ystävällisin terveisin
Soili H-H

[wp_social_sharing social_options='facebook,twitter,linkedin' facebook_text='Jaa Facebookissa' twitter_text='Jaa Twitterissä' googleplus_text='Jaa Google+:ssa' linkedin_text='Jaa LinkedInissä' pinterest_text='Jaa Pinterestissä' icon_order='f,t,g,l,p' show_icons='0' before_button_text='' text_position='' social_image='' ]