Ryhmätyöskentely

Kantasairaalahankkeessa viedään toiminnallista suunnittelua ja tilasuunnittelua eteenpäin toiminnallisten ryhmien avulla.

Meillä on erilaisia toiminnallisia ryhmiä 10, joista osa on jakautunut kahtia. Toiminnallisten ryhmien lisäksi toimii projektiryhmä, ja jatkossa myös allianssin johtoryhmä, allianssin projektiryhmä sekä toiminnallinen ohjausryhmä. Näiden ryhmien lisäksi muodostuu tarpeen tai suunnitteluvaiheen mukaisesti myös muita ryhmiä. Henkilökuntaa on ollut mukana suunnittelussa reilu 150. Näiden virallisten ryhmien lisäksi henkilökunta työstää sairaalasuunnitteluun liittyviä asioita omissa yksiköissään, joten oikeasti sairaalasuunnitteluun osallistuu valtava määrä ihmisiä.

Asiakasedustuksen olemme saaneet mukaan yleisten tilojen toiminnalliseen ryhmään sekä projektiryhmään. Tämän lisäksi olemme saaneet kommentteja ja ehdotuksia asiakkailtamme. Odotan jo kovasti suunnittelun etenemistä niin pitkälle, että voimme kunnolla kutsua asiakkaitamme mukaan suunnitteluun ja kommentoimaan suunnitelmia!

Alla olevat kuvat on otettu lääkehoitoprosessin kehittämisen työpajasta. Prosessin kehittäminen aloitettiin 14 yksikön henkilökunnan voimin.

 

Yhteistyöterveisin,
Soili H-H

 

 

 

 

 

[wp_social_sharing social_options='facebook,twitter,linkedin' facebook_text='Jaa Facebookissa' twitter_text='Jaa Twitterissä' googleplus_text='Jaa Google+:ssa' linkedin_text='Jaa LinkedInissä' pinterest_text='Jaa Pinterestissä' icon_order='f,t,g,l,p' show_icons='0' before_button_text='' text_position='' social_image='' ]