Ansioituneimpia asiakaspalvelijoita palkittiin jälleen Potilas ensin -gaalassa

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin Potilas ensin -palkintogaalassa 2019 palkitut työntekijät ryhmäkuvassa.

Kunniakirjoja ja palkintosadetta riitti laajalle joukolle sykähdyttäviä asiakaspalvelijoita tämänkin vuoden Potilas ensin -gaalassa.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri palkitsi tiistaina 19. helmikuuta jälleen henkilöstöänsä vuotuisessa Potilas ensin -gaalassa. Nyt kolmatta kertaa järjestetystä palkintogaalasta on syntynyt jo lämminhenkinen perinne, jossa jaetaan tunnustusta talon sykähdyttävimmille asiakaspalvelijoille.

Sairaanhoitopiiri pyysi tammikuussa asiakkaitaan ehdottamaan palkinnon saajia perusteluineen. Esityksiä ja kannatuksia tuli eri Facebook-sivun, sähköpostin ja paperilomakkeiden välityksellä jälleen satoja. Tunnustuksia jaettiin viime vuoden asiakaspalvelutyöstä kolmessa yleisölle suunnatussa sarjassa: henkilösarja, yksikkösarja ja kunniamaininnat. Uutuutena valittiin henkilöstön sisäisten esitysten perusteella Vuoden mahdollistajia, eli henkilöitä, jotka omalla työllään ja asenteellaan edesauttavat potilaan varsinaisen hoidon onnistumista. Lisäksi tilaisuudessa palkittiin vuoden kouluttajalääkäri sekä kouluttajayksikkö.

Vuoden 2018 Potilas ensin -palkintojen saajat

Henkilöt-sarja (asiakkaiden esityksistä)

1. sairaanhoitaja Merja Viitasaari

Perustelut: Useita esityksiä ja vielä useampia kannatuksia asiakkailta. ”Iloinen ja empaattinen sairaanhoitaja!”

2. ortopedi Jyri Koort

Perustelut: Useimmin esitetty lääkäri, kiitoksia ammattitaidosta ja ihmisen kohtaamisesta.
”Jyrillä on aktiivisen kuuntelun taito!”

Yksikkö-sarja (asiakkaiden esityksistä)

1. Päivystysklinikka

Perustelut: Eniten esityksiä kerännyt yksikkö.
”En voi mitään muuta kuin kunnioittaa ensiavun henkilökuntaa. Teille kiroillaan, teiltä vaaditaan, teitä purraan ja harva kiittää. Te hymyilette ja autatte, niitäkin joita on vaikea auttaa. Te ootte niitä arjen sankareita ja teette työtä näemmä suurella sydämellä. Kiitos teille.”

2. Lastenpsykiatria

Perustelut: Useita esityksiä ja kannatuksia.
”Koko porukka tekee arvokasta työtä hyvällä ammattitaidolla. Ovat olleet meidän erityisten pelastus elämän varrella.”

3. Korva-, nenä- ja kurkkutaudit

Perustelut: Useita mainintoja erityisesti kuulokeskukselle ja korvapoliklinikalle.
”Huumorintajuiset, lempeämieliset ja -kätiset lääkärit sekä rauhalliset, selkeät ja jämptit hoitajat, jotka yksi toisensa jälkeen osaavat sekä työnsä että pelkäävän potilaan kohtaamisen.”

Kunniamaininta

Potilasasiamies Tiina Ketola-Mäcklin

Perustelu: On sisäistänyt Potilas ensin –filosofian ytimen vaikeassa työssään.
”Olen ollut monella osastolla hoidettavana, mutta aina en ole ymmärtänyt joko lääkärin puheita tai hoitajien puheita, ennen kuin jälkikäteen. Potilasasiamies Ketola-Mäcklin kertoo asiat suomalaiselle kansankielellä, ei kapulakielellä, häntä ymmärtää heti. Hän on erittäin ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilö, joka voisi olla hyvä esimerkki muille. Asiakaspalvelua parhaimmillaan. Toisinaan monessa paikassa asioidessa tulee vastaan asiakaspalvelija, joka puhuu asiakkaan päälle, siitähän ei tule mitään muuta kuin sekasotku. Ketola-Mäcklinillä on aina aikaa asiakkaalle ja hyvällä mielellä saa lähteä pois. Kiitos!”

Vuoden mahdollistaja (työntekijöiden esityksistä)

1. osastonsihteeri Mari Hälvä, Röntgen

Perustelut: Ylivoimaisesti eniten mainintoja työkavereilta.
”Aina ystävällinen ja auttavainen. Ihminen joka on ymmärtänyt täydellisesti sisäisen asiakaspalvelun merkityksen potilaan hoidossa. Tekee työtä suurella sydämellä, järjestää, junailee ja hoitaa välillä mahdottomienkin aikataulujen mukaan. Mari tekee varmaan sadan ihmisen työt!”

2. turvallisuuspäällikkö Petri Vikstedt, tekniset palvelut

Perustelut: Petri Vikstedtin myötä kaikkien potilaiden ja koko henkilöstön turvallisuus on lisääntynyt huimasti.
”Hän ja hänen kollegansa ovat innostuneita ja sanansa mittaisia miehiä. Petri tarttuu heti asiaan, oli kyse kadonneesta potilaasta, päivitettävästä ohjeesta tai kouluttamisesta. Täsmällisyys ja luotettavuus lisäävät yleistä luottamusta ja erityisesti turvallisuutta olemassa olevilla resursseilla. Positiivinen asenteensa on piste iin päälle.”

Vuoden potilasturvallisuusteko (lääketurvallisuustyöryhmän esitys)

Potilasturvallisuus 2018 kilpailun, jonka teemana oli ”Turvallinen lääkehoito” voitti osasto 6B.

Perustelut: Osasto 6B:n lääkehoitosuunnitelmaa päivitetään säännöllisesti ja sisältö on laadittu palvelemaan käytännön lääkehoidon toteutusta osastolla. Päivitys toteutetaan moniammatillisesti ja päivitetyt tiedot hyväksyy aina osastoylilääkäri.

Suunnitelmassa on kuvattu selkeästi käytännöt, miten toimitaan lääkehoitoprosessin eri vaiheissa. Osastolla annettaviin solusalpaajahoitoihin liittyvät toiminnot on myös kuvattu suunnitelmassa tarkasti.
Lääkehoitosuunnitelmaan perehtyminen kuuluu olennaisena osana uuden työntekijän perehdyttämiseen.

Palkinnolla osastoa kannustetaan edelleen kehittämään omaa lääkehoidon prosessiaan ja varmistamaan, että jatkossakin lääkehoitosuunnitelma toimii turvallisen lääkehoidon varmistajana.

Vuoden kouluttajayksikkö (hoitotyön johdon esitys)

Leikkaus- ja toimenpideyksikkö

Perustelut: Koko henkilökunta on hyvin motivoitunut opiskelijoiden ohjaamiseen. Opiskelijat nähdään tulevaisuuden hoitotyöntekijöinä ja kollegoina. Opiskelijat ovat jo harjoitteluvaiheessa työyhteisön jäseniä ja heidän oppimisesta ja kehittymisestä huolehditaan.

Kunniamaininnat:

Pipsa Wessman, sairaanhoitaja, osasto 4B

Milla Tenhunen, sairaanhoitaja, osasto 5B

Osastoilla on otettu käyttöön uudenlainen opiskelijoiden ohjausmalli (VOO=vastuuta oppimalla opit). Käyttöönoton toimeenpanossa ovat em. sairaanhoitajat olleet merkittävässä roolissa.

Vuoden kouluttajalääkäri (lääkärikunnan esityksestä)

Vuoden kouluttajalääkäriksi valitaan nefrologian erikoislääkäri, dosentti Petri Koskinen, joka on aloittanut Kanta-Hämeen keskussairaalassa osastonylilääkärinä vuosi sitten toimittuaan sitä ennen HUS:ssa. Häntä luonnehditaan alansa huippuosaajaksi, jolla on tieteellinen ote työntekoon. Opetusmyönteisellä asenteellaan hän ohjaa paitsi erikoistuvia lääkäreitä myös nuorempia kollegoitaan. Häntä kuvataan rauhalliseksi ja ymmärtäväiseksi kollegaksi, jolta aina saa ystävällisen konsultaatiovastauksen.

Alla hieman gaalan kuvasatoa!

Kuvassa potilasasiamies Tiina Ketola-Mäcklin.

Kuvassa lääkäri Petri Koskinen.

Kuvassa palkintojen jakamista Potilas ensin -gaalassa.

Kirsi Leino kättelemässä palkintojen vastaanottajia Potilas ensin -gaalassa.