Etsimme jälleen Potilas ensin -palkittavia

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin Potilas ensin -palkintogaalassa 2019 palkitut työntekijät ryhmäkuvassa.

Viime vuonna Potilas ensin -gaalassa palkittiin asiakaspalvelun osaajia muun muassa päivystysklinikalta, lastenpsykiatrialta sekä korva-, nenä- ja kurkkutaudeilta.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä on kehitetty Potilas ensin -toimintakulttuuria vuodesta 2012 lähtien. Nyt järjestetään neljättä kertaa äänestys Kanta-Hämeen keskussairaalan ja Riihimäen sairaalan asiakkaille, jossa etsitään Potilas ensin -palkittavia ammattilaisia ja hoitoyksiköitä.

Eniten esityksiä ja parhaita perusteluita saaneet palkitaan helmikuun 18. päivä pidettävässä palkintogaalassa Ahveniston luentosalissa.

– Potilas ensin -äänestyksestä ja gaalasta on muotoutunut jo mukava ja kotoisen juhlava perinne. Henkilökuntamme arvostaa todella paljon palautetta ja kiitosta, jota asiakkailta saadaan. Palkittujen kunniakirjat ovat näkyvästi esillä yksiköiden seinillä ja henkilökunta kokee terveellä tavalla ylpeyttä saamastaan tunnustuksesta. Toivottavasti saamme asiakkailtamme jälleen runsaasti esityksiä sekä yksittäisistä asiakaspalvelijoista että yksiköistä, toivoo KHSHP:n johtajaylihoitaja Kirsi Leino.

Asiakkaiden toivotaan esittävän henkilöitä ja yksiköitä, jotka vuoden 2019 kuluessa ovat tarjonneet sykähdyttäviä palvelukokemuksia sekä potilaan kohtaamista ja huomioimista erityisellä tavalla.

Asiakaspalvelussa onnistuneita voi äänestää 2. helmikuuta 2020 asti joko lähettämällä esityksensä sähköpostitse osoitteeseen [email protected] (otsikkoon maininta ”Potilas ensin”), Kanta-Hämeen keskussairaalan virallisilla Facebook-sivuilla (www.facebook.com/khshp/) tai paperilomakkeella keskussairaalan ja Riihimäen sairaalan palveluneuvonnassa. Äänestäneiden kesken arvotaan näppäriä bluetooth-kaiuttimia.

– Potilas ensin -esityksien yhteyteen toivomme myös lyhyitä perusteluita ja kuvausta siitä, miksi mielestäsi juuri esittämäsi henkilö tai yksikkö on onnistunut työssään, Leino muistuttaa.

Asiakasraati mukana

Vuonna 2019 Kanta-Hämeen keskussairaalan asiakaslähtöisyyttä kehitettiin erityisesti uudistamalla asiakasraatitoiminta, mikä onkin ollut erittäin virkeää. Asiakasraatilaiset ovat jalkautuneet useisiin yksiköihin tutustumaan ja arvioimaan toiminnan sujuvuutta ja palvelua asiakkaan näkökulmasta.

– On saatu aikaan erinomaista vuoropuhelua raatilaisten ja yksikköjen välillä, tutustumiskäynneillä ja raadin kokouksissa haastetaan rakentavasti ja oikealla tavalla ammattilaisiamme, johtajaylihoitaja Leino kehuu.

Vuoden 2019 aikana asiakasosallisuus onkin ollut erittäin merkittävässä roolissa esimerkiksi murtumapoliklinikan ja rintasyöpäpotilaan hoitopolun suunnittelussa sekä uuden Assi-sairaalan suunnittelussa.