Kanta-Häme siirtyi leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen ja rajoitustoimia puretaan ensisijaisesti lapset ja nuoret huomioiden

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä käsitteli kokouksessaan torstaina 16. huhtikuuta koronavirustilannetta ja suosituksiaan, kun tartuntojen ilmaantuvuus on ollut edelleen merkittävässä laskussa kolmen viikon ajan. Maakunta siirtyi leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen.

– Tilanne näyttää erittäin positiiviselta, mutta voi kääntyä nopeastikin. Vaikka olemme siirtyneet kiihtymisvaiheeseen, on rajoitustoimien purkamisessa edettävä maltillisesti ja varmistettava ensisijaisesti lasten ja nuorten opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet, sanoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri Juhani Grönlund.

Testausmäärät ovat myös laskeneet, tosin myös positiivisten näytteiden osuus. Rajoitustoimilla merkittävä vaikutus, niiden lieventäminen on kuitenkin variantit huomioiden syytä tehdä rauhallisesti ja pieniä lievennyksiä kerrallaan.

Tahtotilana painaa ilmaantuvuus nyt huhtikuun aikana < 30/100 000 ja toukokuussa perustasolle.

Suosituksia ja rajoituksia ei epidemian rauhoittuessa voi purkaa ilman tarkkaa harkintaa niiden vaikutuksista. Ensimmäiseksi lähdemme purkamaan lapsiin ja nuoriin kohdistuvia rajoitustoimia.

Pandemiaryhmä suosittaa perusasteen ja toisen asteen etäopetuksesta siirtymistä lähiopetukseen maakunnassa viimeistään 26.4. mennessä ja kunnat voivat päättää ajankohdasta tarkemmin.

Suositellaan järjestämään sellaiset aineopinnot etänä, jotka on mahdollista niin toteuttaa. Ryhmien väliset vaihtelut suositellaan pitämään loppulukuvuoden ajan minimissään. Mikäli paikalliset tapausmäärät kasvavat ja alueellinen ilmaantuvuus ylittää 50/100 000, painotusta etäopetukseen mietitään uudelleen. Penkkarien ja vanhojentanssien järjestämistä pandemiaryhmä ei suosittele toistaiseksi.

Yli 12-vuotiaiden lasten harrastustoiminnan lievennykset toteutetaan tämän hetken arvion mukaan 26.4. alkaen, jolloin vuonna 2004 ja sen jälkeen syntyneiden harrastustoiminta on mahdollista OKM:n ja lajiliitojen ohjeistamalla tavalla. Musiikkiopistoissa ja vastaavissa kahdenkeskisen lähiopetuksen salliminen on hyväksyttävää vuonna 2004 ja sen jälkeen syntyneille.

Aikuisten harrastustoimintaa koskevia lievennyksiä voidaan arvioida 26.4. alkavalla viikolla.

Astra Zenecan rokotteet

 THL on päättänyt, että koronarokotuksia Astra Zenecan rokotteella voidaan jatkaa 65-vuotta täyttäneillä. Käyttöä ei laajenneta nuorempiin toistaiseksi. Astra Zenecan rokote sopii kaikille 65 vuotta täyttäneille, paitsi rajoitteena sairastettu sinustromboosi tai HIT, anafylaksia.

Valtakunnallisen linjauksen mukaan rokotettava ei voi valita mitä rokotetta saa. Alle 65-vuotiaiden toisen annoksen antamisesta ohjeistetaan myöhemmin, toisten annosten anto alkaa huhtikuun lopulla.