Kanta-Hämeen keskussairaala joutuu siirtämään viikkotasolla noin 10-20 leikkausta

Kanta-Hämeen keskussairaala on päivittäin joutunut siirtämään muutamia leikkaustoimenpiteitä, ja on todennäköistä, että tulevaltakin viikolta joudutaan kiireettömämpiä toimenpiteitä siirtämään noin 10-20 kappaletta. Syynä ei ole pelkästään KHKS:ää koskeva työtaistelu eli vuoronvaihto- ja ylityökielto, vaan jatkohoitopaikkojen puute maakunnassa.

– Pyrimme hoitamaan niin sanotut ykköskiireelliset leikkauspotilaat päivystyspotilaiden lisäksi, mutta nyt on päällä tilanne, jossa emme saa potilaita liikkumaan erikoissairaanhoidosta maakunnan jatkohoitopaikkoihin, kertoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Jatkohoitopaikkojen puutetta erityisesti kirurgisille potilaille ovat aiheuttaneet pääasiassa korona- ja norovirusepidemiat maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla.

– Pahoittelemme syvästi tilannetta potilaille, joiden toimenpide joudutaan siirtämään. Tällä hetkellä joudumme kuitenkin hoitamaan myös perusterveydenhuoltoon jo kuuluvia potilaita keskussairaalassa, eikä tilaa yksinkertaisesti ole. Tampereelta hoitajalakon vuoksi siirrettäviä vuodeosastopotilaita emme kykene enää periaatteessa ottamaan vastaan, Leskinen toteaa.

Ratkaisuja haetaan yhteistyössä

Tilanteeseen haetaan pidempikestoisia ratkaisuja yhteistyössä perusterveydenhuollon toimijoiden kanssa. Sairaanhoitopiiri on pohtinut ratkaisuja myös omassa toiminnassaan siltä varalta, että työtaistelutoimet laajentuvat tai pitkittyvät.

– Lisäksi joudumme varautumaan koronaepidemian jatkumiseen vielä ainakin jonkin aikaa, ja päälle puskee myös lomakausi. Aivoriihessämme kehiteltiinkin uusia ratkaisuja esimerkiksi rekrytointiin sekä henkilöstöä kuormittaviin hallinnollisiin menettelyihin, mutta lähiviikkojen tilanteeseen niistä ei vielä helpotusta saada, johtajaylilääkäri kertoo.

Vaikka leikkausten siirtäminen suhteellisen lyhyellä varoitusajalla on potilaiden kannalta hyvin ikävää, johtajaylilääkärin mukaan leikkaustoimintaa kannattaa pitää yllä niin paljon kuin mahdollista.

– Pyydämme väestöltä ymmärrystä tähän useiden kriisien vaikeuttamaan tilanteeseen. Joudumme säätämään leikkausten volyymia päiväkohtaisesti henkilöstön ja jatkohoitopaikkojen saatavuuden mukaan, mutta ei olisi järkevää pitää leikkausaleja tyhjäkäynnilläkään, sillä jossain vaiheessa toimenpiteet tulisi joka tapauksessa tehdä, eikä jonotilanteelle näy helpotusta lähitulevaisuudessa.