Kanta-Hämeen keskussairaalassa aloitettiin henkilökunnan Covid19- rokotukset 31.12.2020
Valtioneuvoston asetuksen mukaiset vapaaehtoiset rokotukset covid-19-taudilta suojaamiseksi aloitetaan THL:n suosittamassa järjestyksessä koronapotilaita hoitavalle terveydenhuollon ja ympärivuorokautisen hoivan henkilöstölle 31.12.2020.
Seuraavan kahden viikon aikana rokotetaan vähintään 250-300 Kanta-Hämeen keskussairaalan työntekijää ja tammikuun aikana ensimmäisen rokote-annoksen saanee vielä saman verran lisää.
Järjestys on THL antaman valtakunnallisen ohjeistuksen mukainen. Kanta-Hämeen keskussairaalassa rokottaminen aloitetaan yhtä aikaa tehon, päivystyksen, ensihoidon ja keuhko/infektio-osastojen henkilökunnasta. Rokotukset toteutetaan niin, että kerrallaan jokaiselta osastolta vain kolmasosa. Tällä toimenpiteellä varaudutaan ennalta mahdollisiin reaktioihin rokotteesta.
– Lääketieteen kehitys on huimaa – tuntuu uskomattomalta, että koronaepidemian vaikeimman tautimuodon selätys näyttää olevan viikkojen ja muutamien kuukausien päässä. Historiallisena aikana esiin tulee myös historiallisia ratkaisuja, siitä tämä rokote on hyvä esimerkki, johtajaylilääkäri Sally Järvelä toteaa.
Käytössä oleva rokote ei sisällä SARS-CoV-2-virusta eikä sen osia. Sen voi siksi ottaa myös henkilö, jonka puolustuskyky on heikentynyt. Rokotteen sisältämä mRNA sisältää viruksen pintaproteiinin koodin, mutta ei pysty liittymään ihmisen solujen perimään.
Rokote ehkäisee erittäin tehokkaasti covid-19-taudin vakavia muotoja. Kahden annoksen rokotesarjan suojateho on tehotutkimuksissa todettu olevan 95 %. Toistaiseksi ei tiedetä, miten koronavirusrokotteet vaikuttavat taudin tarttumiseen.
Aiemmin sairastettu koronavirustauti ei estä rokottamista. Rokotteesta ei myöskään ole haittaa, vaikka henkilöllä olisi oireeton tai itämässä oleva koronavirusinfektio, kun rokote annetaan. Odotettavissa olevat oireet ovat tavallisempia toisen rokoteannoksen jälkeen.
– Toivon jokaisen ottavan rokotteen, jotta paluu arkeen tapahtuisi mahdollisimman nopeasti, ensimmäisen rokotteen Kanta-Hämeen keskussairaalassa saanut ensihoitaja Vesa-Matti Virtanen sanoo.