Kohti parempia aikoja! -tapahtuma 17.11. Ohjaamo Stagella ja verkossa

Kuvituskuva, jossa erilaisia hahmoja.

Nuorille ja heidän perheilleen suunnatussa tapahtumassa käsitellään korona-ajan vaikutuksia, mutta katsotaan kohti kirkkaampaa tulevaisuutta.

Kanta-Hämeen henkisen kriisinkestävyyden työryhmä järjestää yhteistyössä Ohjaamo Stagen kanssa nuorille ja heidän perheilleen suunnatun Kohti parempia aikoja! -tapahtuman keskiviikkona 17. marraskuuta kello 13-16. Tapahtumapaikkana on  Ohjaamo Stage (Turuntie 4, Hämeenlinna), mutta koko tapahtuma striimataan suorana Kino Wanhakopin Youtube-kanavan kautta, joten osallistua voi niin paikan päällä kuin etänä.

Tapahtuman aiheina ovat muun muassa hyvinvointi, koulutus, työllisyys, henkinen kriisinkestävyys, etsivä nuorisotyö ja taloudellisen tuen muodot. Terveydenhuollon terveiset tilaisuuteen tuo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen ja musiikista vastaa Teemu Sätilä.

Paikan päällä ja haastateltavina myös edustajia Nuorten terveysneuvonnasta, Suomen punaiselta ristiltä, Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakoniasta ja nuorisotyöstä, Hämeenlinnan Vapaaseurakunnan Hyvän tahdon ruokajakelun verkostosta, Kelasta, Hämeenlinnan seudun työllisyyden kuntakokeilusta, Hämeen Setlementin Nuorten Duunaamosta, Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksestä, Hämeen ammatti-
instituutista ja Hämeenlinnan työikäisten sosiaalipalveluista.

– Nuori, sinulla ja läheisilläsi on oikeus hyvään elämään ja arkeen koronankin keskellä. Tervetuloa mukaan kuulemaan, mistä saat tarvittaessa tukea ja apua – tai voit tulla ihan vain viihtymäänkin!, toivottaa työryhmän puheenjohtaja, sairaalapastori Jukka Lehto.

Tapahtuman striimauksesta huolehtii Hämeen Mokia ry:n Kino Wanhakop.

Tästä pääset katsomaan tapahtuman streamia 17.11. klo 13 alkaen.

Voit ladata tapahtuman mainosjulisteen tästä.