Koronavirusepidemiaan varautuminen Kanta-Hämeessä

Koronavirusepidemian siirtyminen Eurooppaan on herättänyt huolta ja kysymyksiä myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella. Suomessa viranomaistahot varautuvat siihen, että tapauksia ilmenee myös Suomessa tulevina viikkoina.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri ohjeisti tammikuun lopulla maakunnan perusterveydenhuoltoa, että kaikista koronavirusepäilyistä tulee konsultoida infektiolääkäriä THL:n ohjeistuksen mukaisesti.

– Kansalaisen osalta toimintaohje on yksinkertainen: jos epäilee itsellä tai läheisellä koronavirustartuntaa, tulee olla puhelimitse yhteydessä oman kunnan perusterveydenhuoltoon. Sieltä ollaan tarpeen mukaan yhteydessä keskussairaalaan, kertoo KHSHP:n infektioylilääkäri Janne Mikkola.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa on varauduttu eristämään yksittäisiä potilaita ja tarkistettu varastot poikkeusolojen tarvikkeiden riittävyyden osalta.

– Varsinaista lääkettä koronavirusta vastaan ei ole, vaan vakavimmin sairastuneita hoidetaan hengitystukihoidolla, Mikkola sanoo.

Viranomaisten ohjeistus luotettavaa ja ajantasaista

Infektioylilääkäri Mikkola neuvoo kansalaisia seuraamaan ulkoministeriön ja THL:n tiedottamista ja ohjeita koronaviruksen suhteen.

– Runsas uutisointi aiheesta saattaa aiheuttaa perspektiiviharhaa. Ihan tavallinen kausi-influenssa saattaa olla yhtä vaarallinen kuin koronavirus. Luottakaa ulkoministeriön ohjeistuksiin matkustamisen suhteen, ja terveydenhuollon osalta THL:n ohjeet ovat toimivat ja loogiset – niitä päivitetään koko ajan, Mikkola neuvoo.

Jos Kanta-Hämeessä havaitaan koronavirustapaus, niin sairaanhoitopiiri tiedottaa asiasta viipymättä lisää.

Ulkoministeriön matkustustiedotteet

THL:n koronavirusseuranta