Kuivaimen rikkoutuminen aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä

Kanta-Hämeen keskussairaalan paineilmakompressorin kuivain rikkoutui perjantaina 3. elokuuta iltapäivällä. Kuivaimen rikkoutumisen seurauksena paineilmaputkistoon pääsi kosteutta, joka on putkissa osittain tiivistynyt vedeksi.

Sairaalassa paineilmaa käytetään erilaisten lääkintälaitteiden, ennen kaikkea anestesia- (eli nukutus-) koneiden, muiden hengityskoneiden ja imulaitteiden käyttövoimana. Paineilmajärjestelmässä esiintynyt vesi on johtanut poikkeusjärjestelyihin ennen kaikkea sairaalan leikkausosastoilla, missä on jouduttu turvautumaan paineilmapullojen käyttöön.

– Tähän mennessä olemme joutuneet perumaan kuusi nukutusta vaativaa elektiivistä eli ennalta suunniteltua toimenpidettä poikkeusjärjestelyjen vuoksi. Todennäköistä on, että vielä joitakin toimenpiteitä joudutaan peruuttamaan uuden laitteiston asennuksen vuoksi, mitä pahoittelemme potilaille. Korvaavat ajat näille potilaille pyritään järjestämään mahdollisimman pian, kertoo KHSHP:n johtajaylilääkäri Seppo Ranta.

Johtajaylilääkäri korostaa, että potilasturvallisuus on ollut poikkeusjärjestelyjen hoitamisen tärkein prioriteetti, eikä potilasturvallisuus ole missään vaiheessa vaarantunut. Poikkeustilanne on kuitenkin aiheuttanut paljon lisätyötä erityisesti sairaalan tekniikan ja leikkaussalien henkilöstölle.

Laiterikko johtui todennäköisesti pitkään jatkuneiden helteiden aiheuttamasta kuormituksesta kuivaimelle. Uuden kuivaimen asennus on saatu sovittua maanantaille 13. elokuuta.

– Laitteisto oli vanha, lähestymässä käyttöikänsä loppua joka tapauksessa. Kustannukset uudesta laitteistosta kohoavat muutamiin kymmeniin tuhansiin euroihin, arvioi tekninen johtaja Ville Vuorijärvi.