Kuukauden kasvo - hymyilevä ja ihastusta herättävä kätilö Elina Hilvola
Kuukauden kasvo – hymyilevä ja ihastusta herättävä kätilö Elina Hilvola
Elina Hilvola toimii toistaiseksi naistentautien polilla sekä seksuaaliterveyspoliklinikalla seksuaalineuvojana. Aiemmin hän oli kätilönä pääosin synnytyssalissa, mutta myös äitipolilla sekä naistentautipolilla. Kantiksessa Elina on työskennellyt jo reilun 12 vuotta. Sitä ennen ehti olemaan myös hetken aikaa TAYSissa valmistumisen jälkeen. Elina on näkyvä persoona myös somessa, koska toimi osana synnytysosaston sometiimiä. Instagramissa toimiva @synnytahameenlinnassa on saanut paljon positiivista palautetta ja tuonut työntekijöitä läheisemmäksi ja tutummaksi. Synnyttäjän on ollut helpompi tulla niin sanotusti tutumpaan paikkaan.
Hyvä tai huono työpäivä
-Hyvän työpäivän jälkeen on sellainen fiilis, että on onnistunut siinä mitä tekee. On saanut yhteyden siihen perheeseen tai asiakkaaseen, jota hoitaa ja pystynyt omalta osaltaan tekemään asiakkaan hoitokokemuksesta mahdollisimman hyvän, Elina hymyillen kertoo. Oma väsymys puolestaan voi saada ihan hyvänkin työpäivän tuntumaan huonolta. Joskus työssä voi tapahtua jotain kurjaa, mikä voi jäädä painamaan mieltä.
Työn haasteet ennen vs. nyt?
Kokemuksen kautta on saanut hyvin paljon varmuutta omaan tekemiseen ja työhön. Vastavalmistuneena on hyvin erilaista tehdä työtä, kun ei ollut juuri sitä kokemusta. Käytännössä sähköiseen muotoon on mennyt hyvin paljon järjestelmiä, joka on tuonut omaa helpotusta nykypäivänä työskentelyyn. Nykypäivänä on helpompi tuoda työtä lähemmäksi asiakkaita esimerkiksi sosiaalisen median kautta. -Mielikuva, että ihmisiä ollaan täälläkin, Elina toteaa.
Koronan vaikutus
-Rajoitukset vaikuttivat tosi isosti käytännön asioissa. Rajoitusten vuoksi jouduimme tekemään niin suuria muutoksia normaaliin työskentelyyn ja siihen, miten aiemmin hyvin perhekeskeinen työ muuttuikin. Puoliso tai tukihenkilö ei päässyt vierailuille osastoille. Riskejä piti tarkkailla hyvin paljon koko ajan. Nämä kaikki puhuttivat hyvin paljon työyhteisössä. Alun rajoitusten jälkeenkin korona edelleen näkyy jokaisessa työpäivässä jollain tavoin monina huomioonotettavina asioina.
Millaista on työskennellä Kantiksessa?
Elina on viihtynyt Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Kätilön työ on hyvin monipuolista ja se pitää työn mielekkäänä. -Täällä on erittäin hyvä työyhteisö ja siihen omaan työkaveriin voi luottaa ja he ovatkin työnsuola. Kantiksessa pystyy kehittämään omia vahvuuksia ja opiskelemalla lisää saa tuotua sitä omaa osaamista työhön sekä myös muille hyödyksi. Kantis on sellainen pienisuuripaikka, ei pienin, mutta ei suurinkaan. Kasvot ovat tuttuja ja tämä on sopivan kokoinen sairaala.
Elämän tasapainotus työn ulkopuolella?
-Pakkaan rinkan ja lähden patikoimaan tai retkeilemään lähelle tai kauemmaksi. Joko lähimetsään tai Lapin erämaastoon. Luonto on todella tärkeä ja melkeinpä henkireikä. Laulan kuorossa ja leivon myös lisäksi.
Terveiset henkilökunnalle?
-Hymyillään! Ollaan, mennään ja tehdään hyvällä fiiliksellä. Jollekin se hymy voi olla erittäin tärkeä saada.
Työkaverit Elinasta
Ammattilainen ja toimii tiukassakin paikassa määrätietoisesti ja positiivisella otteella. Hymy herkässä ja jaksaa tsempata työkavereita!