Kuukauden kasvo: Jussi Laurila, ortopedian ylilääkäri
Ortopedian ylilääkäri Jussi Laurila havainnollistaa usein potilaalle luumallilla, missä vika piilee ja kuinka se korjataan. Vieressä tekonivelsairaanhoitaja Marjo Järvenpää.
Kuukauden kasvo -juttusarjassa nostamme kuukausittain esiin Kanta-Hämeen keskussairaalan ammattilaisia ja persoonia.
Jussi Laurila, nyt 39, valittiin loppuvuodesta 2018 KHKS:n ortopedian ylilääkäriksi 38-vuotiaana. Tuolloin hän todennäköisesti oli Suomen nuorin ylilääkäri omalla erikoisalallaan.
– Eri aloilla on saattanut olla nuorempiakin, mutta lääketieteessä on perinteisesti valittu tieteellisesti meritoitunein kandidaatti. Ylilääkärin tehtävänä ei ole kuitenkaan ensisijaisesti tehdä tutkimusta, vaan pyörittää klinikkaa, mies pohtii.
Kisassa ylilääkärin virasta oli mukana vanhempia ja kokeneempiakin kollegoita, mutta Laurila päätti hakea.
– Siinä vaan avautui hyvä rako. Sairaanhoitopiirin johto halusi varmasti uudistumista ja tuoretta lähestymistapaa kehittämiseen. Uskoisin, että lääketieteenkin alalla mennään pikkuhiljaa siihen, että taitavinta kliinikkoa tai kovinta tutkijaa ei enää automaattisesti valita johtajaksi.
Laurilan mukaan lääkärien koulutuksessa painotetaan liian vähän johtamisoppeja. Erikoislääkärin opintopolulla on ainoastaan 20 opintopisteen jakso johtamisen opintoja.
– Haluan toki itsekin tehdä kliinistä työtä, mutta kehittyä myös johtajana. Nyt olen mukana erityisvastuualueemme johtajakoulutuksessa, mikä vaikuttaa olevan mainio setti. Olen johtajana aika päättäväinen ja suoraviivainen, mutta yritän pitää itseni helposti lähestyttävänä.
Yhä erikoistuneempaa työtä
Laurilan johdolla KHKS:n ortopediassa on muutettu hoitoprotokollia ja perustettu uusi murtumapoliklinikka, joka keskittää ja yhdenmukaistaa murtumapotilaiden hoitoa maakunnassa.
– Olemme laatineet esimerkiksi lonkkamurtumapotilaille kokonaan uuden ohjeen ja tekonivelpotilaille selkeän sapluunan lääkitykseen.
Myös keskussairaalan ortopedien työnkuvia on selkeytetty.
– Lääketiede menee koko ajan yhä erikoistuneempaan suuntaan. Aikaisemmin ortopedillä saattoi olla meillä jopa kuusi vastuualuetta, kun nyt niitä on 2–3. Yksi katsoo esimerkiksi traumoja, toinen yläraajoja – näin osaaminen ja hoidon laatu kehittyvät, Laurila kertoo.
Hän itse tekee alaraajoja, eli pääasiassa polven tähystyksiä ja tekonivelleikkauksia sekä polviin että lonkkiin. Johtamisen ja kehittämisen osuus työajasta on noin 30–40 prosenttia, loput kliinistä työtä.
– Aika paljon toki tulee tehtyä kirjallisia töitä kotona illalla, kun päivät menevät poliklinikalla tai salissa. Päivystän toki myös oman osani.
Muutosten läpivientiä
Kanta-Hämeen keskussairaalan eduksi esimerkiksi isoihin yliopistosairaaloiden nähden Laurila nimeää joustavuuden.
– Omassa työssä korostuu muutosten läpivienti, ja tällaisessa helposti lähestyttävässä talossa se on helpompaa. Jyrkät, hierarkkiset rajat eivät ole enää tätä päivää ja haluan viedä eteenpäin tiimityöskentelyä.
Julkisuudessa on paljon puhuttanut keskittämisasetuksen määrittämät leikkausmäärät ja niiden alarajat.
– Kanta-Hämeessä ne täyttyvät kirkkaasti. Esimerkiksi tekonivelissä raja on nyt 600 kappaletta vuodessa ja viime vuonna teimme 780 tekoniveltä. Maakunnan väestö vanhenee, ja palveluitamme kyllä tarvitaan. Mutta turhaan ei pidä myöskään leikata, sillä leikkaus on aina riski ja usein voidaan kuntouttamalla saada sama lopputulos.
Entinen kilpaurheilija
Laurila on kotoisin Valkeakoskelta, jossa hän pelasi maineikkaassa Hakassa jalkapalloa tosimielessä B-juniori-ikäiseksi saakka. Sen jälkeen laji vaihtui hiihtoon.
– Siihen keskityin seuraavat 10 vuotta, kilpaillen SM-tasolla. Parhaaksi saavutukseksi jäi nuorten SM-kulta viestissä, mutta kyllä se kiinnostus ortopediaan syntyi urheilun ja osaksi myös omien vammojen kautta, mies hymyilee.
Ennen lääkärinopintoja hän tosin opiskeli kolme vuotta Jyväskylässä valmentajaksi. Nyt työstä jäljelle jäävä aika kuluu kaksilapsisen perheen isänä, junioreiden jalkapallovalmentajana ja koiran kanssa liikkuen.
– Ei tässä kovin tylsää ehdi olemaan, mies toteaa.