Lastenosastolle ”satavuotisjuhlien” lahjoituksena pulssioksimetrejä

Jukka ja Heli Ylitalo, Sinikka Uola, Laura Aaltonen ja Päivi Kuotola istuvat pöydän ääressä, jolle on asetettu pulssioksimetrit.

Jukka ja Heli Ylitalo (tak.) olivat mukana, kun Helvi Aavalinna -säätiön puheenjohtaja Sinikka Uola (ed.vas.) luovutti pulssioksimetrit osasto 3A:n Laura Aaltoselle (ed. oik.) ja Päivi Kuotolalle. Ylitalojen mukaan idea oli heidän syntymäpäiville kutsuttujen mielestä niin hieno, että nekin vieraat lahjoittivat säätiölle, jotka eivät päässeet paikalle.

Hämeenlinnalainen pariskunta Jukka ja Heli Ylitalo juhli heinäkuussa yhteisiä ”satavuotisiaan” Hämeenlinnan kesäteatterissa. Ylitalot eivät halunneet lahjaksi tavaroita, joista heillä ei ole pulaa, eivätkä he myöskään halunneet päänsärkyä vieraille siitä, mitä pitäisi lahjaksi hankkia.

– Syntyi ajatus, että pyytäisimme vieraita lahjoittamaan haluamansa summan Helvi Aavalinna -säätiölle, joka tukee taloudellisesti sydän- ja syöpälasten perheitä ja hoitoa sekä mahdollistaa hoitohenkilöstön koulutuksia. Olemme itse aikanaan saaneet apua säätiöltä, ja nyt oli hyvä takaisinmaksun aika, aviopari kertoo.

Helvi Aavalinna -säätiö puolestaan päätti lahjoittaa summan Kanta-Hämeen keskussairaalan lastenosastolle, jossa oli syksyn influenssakauden lähetessä tarvetta lukuisille pulssioksimetreille.

– Lahjoitussummalla saimme hankittua pöytälaitteen sekä kaksi kannettavaa pulssioksimetriä, joilla pystytään kätevästi tarkkailemaan lapsipotilaan pulssia ja hapetusta. Hankitut laitteet ovat erittäin laadukkaita ja niillä kyllä riittää käyttöä!, kiittelevät lastenosasto 3A:n osastonhoitaja Päivi Kuotola ja apulaisosastonhoitaja Laura Aaltonen.

Uusien pulssioksimetrien luovutustilaisuudessa keskiviikkona Helvi Aavalinna -säätiön puheenjohtaja Sinikka Uola kehui Ylitalojen tekoa upeaksi esimerkiksi.

– Helvi Aavalinna oli mittavan omaisuuden omistanut janakkalalainen rouva, joka aikanaan mietti, missä hänen perintönsä olisi parhaimmassa käytössä. Vuoden 1994 jälkeen säätiö on avustanut sydän- ja syöpätaudeista kärsiviä perheitä kymmenillä tuhansilla euroilla vuosittain. Kaikki varat kohdistetaan säätiön sääntöjen mukaan Kanta-Hämeeseen, joten lahjoituksissa on paikallinen ulottuvuus. Toivottavasti monet muutkin tekisivät yhtä upeita päätöksiä kuin Ylitalot!

Helvi Aavalinna -säätiö järjestää joka toinen vuosi avoimen julkisen haun tukikohteille, mutta ottaa vastaan myös vapaita hakemuksia koko ajan. Jos haluaa itse lahjoittaa säätiölle, yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta www.ha-saatio.fi/.