”Talvisodan henkeä ja lokalisaation uusi kukoistus”

Seppo Ranta ja Mika Helin tekevät ns. koronatervehdyksen eli lyövät kyynärpäitä yhteen.

Sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta ja Etelä-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Helin tekivät ”koronatervehdyksen” ja kannustavat kaikkia maakunnan toimijoita pohtimaan, kuinka voivat olla toisilleen kriisin aikana avuksi.

Kanta-Hämeen keskussairaala vastaanotti lahjoituksia usean hengityskoneen hankintaan ja tekee suojavarustehankintoja paikallisilta yrityksiltä.

Koronavirusepidemia on nostattanut kantahämäläisissä yrityksissä ja ihmisissä ennen näkemättömän auttamisinnon maakunnan erikoissairaanhoitoa ja alan ammattilaisia kohtaan. Maanantaina 30. maaliskuuta Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta vastaanotti kolme lahjoitusta, joilla kyetään hankkimaan useita hengityskoneita keskussairaalan käyttöön.

– On selkeästi herännyt tietynlaista Talvisodan henkeä maakunnan ihmisissä ja yrityksissä. Kaikki apu on meille nyt erittäin arvokasta, niin taloudellisesti kuin henkisesti, Ranta kiittää.

Hengityskoneiden hinnat liikkuvat noin 15 000–43 000 euron välillä, riippuen laitteen tyypistä. Laitteiden saatavuudessa on ollut ongelmia johtuen globaalista tilanteesta.

– Olemme kuitenkin onnistuneet tilaamaan sekä raskaita että kevyempiä laitteita, ja osaksi niiden avulla pystymme laajentamaan tehohoidon kapasiteettimme noin 6–7-kertaiseksi normaaliin tasoon verrattuna eli pystymme järjestämään tehohoitopaikan reilusti yli 30 kantahämäläiselle potilaalle, Ranta kertoo.

”Yhdessä tekemistä tarvitaan”

Maanantain tilaisuudessa paikalla oli forssalaisen C.P.E. Production Oy:n, ViaDia ry:n, Etelä-Hämeen Osuuspankin sekä Hauhon ja Rengon Säästöpankki -säätiöiden edustajat. C.P.E:n ja ViaDian yhteistyönä käynnistetty kansalaiskeräys tuotti viidessä päivässä yli 30 000 euroa ja keräys jatkuu yhä.

– Noin 350 eri ihmistä ja yritystä on mukana keräyksessä. Paikallisuus, lokalisaatio on nyt uudessa kukoistuksessaan! Ei tarvitse sanoa kuin että tällä pelastetaan ihmishenkiä, niin ihmiset ovat mukana, ViaDian toiminnanjohtaja Kristian Vilkman iloitsee.

OP Etelä-Hämeen hallitus teki nopealla aikataululla päätöksen lahjoittaa 80 000 euroa kahden raskaamman laitteen hankintaan.

– Monilla tahoilla tilanne todella hankala. Jokainen voi nyt pohtia, miten auttaa terveydenhuoltoa ja paikallisia yrityksiä. Yhdessä tekemistä tarvitaan, että mahdollisimman moni pysyisi mukana, toimitusjohtaja Mika Helin painottaa.

Hauhon ja Rengon Säästöpankki -säätiöt lahjoittavat niin ikään yhden hengityskoneen hankintaan riittävän summan.

– Säätiömme ovat olleet hieman pimennossa, mutta tämä oli oiva tilaisuus lähteä pyyteettömään apuun, jota varten säätiö on perustettu ja on käytettävissä hyväntekeväisyystarkoituksissa myöhemminkin, säätiöitä edustanut OmaSP:n Hämeenlinnan konttorin palvelupäällikkö Anu Iso-Kokkila-Vähänen sanoo.

Lisäksi varat hengityskoneen hankintaan keskussairaalalle on lahjoittanut Sako Oy ja Hämeen Mokia ry:ltä on saatu käytetty laite. Canpack Finland Oy on ilmoittanut lahjoittavansa 15 000 euroa laitteen hankintaan. Tukea eri muodoissaan on saatu lukuisilta toimijoilta, kuten Suomen Voimalajiliitolta, Kultasuklaa Oy:ltä, Tiiriön Citymarketilta ja monilta muilta.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri ei järjestä keräystä, mutta vastaanottaa apua, jos sitä tarjotaan. Avuntarjoajia pyydetään olemaan yhteydessä sähköpostitse laskentapäällikkö Terhi Pohjavirtaan (terhi.pohjavirta(at)khshp.fi), jotta mahdolliset lahjoitukset pystytään keskitetysti organisoimaan.

”Kännykkä värisee taukoamatta”

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kannustaa myös maakunnan yrityksiä olemaan yhteydessä talous- ja tukipalvelujohtaja Tero Pitkämäkeen (tero.pitkamaki(at)khshp.fi), jos niillä on mahdollisuuksia käynnistää terveydenhuollossa tarvittavien suojavarusteiden tuotantoa. KHSHP on tehnyt päätökset jo hankkia C.P.E. Productionin suojavisiireitä ja Voglia Oy:ltä suojavaatteita epidemian keston ajaksi.

C.P.E.:n Nestori Nurmi sanoo, että tuotantoa on pystytty ajamaan ylös todella vauhdikkaasti, vaikka materiaalien saatavuudessa onkin hankaluuksia.

– Koko ajan syntyy uusia innovaatioita ja kännykkä värisee nytkin taskussa taukoamatta. Lähes kaksikymmentä uutta työntekijää on jo saatu rekrytoitua tuotantoon, Nurmi kertoo.

Seppo Ranta vastaanottaa kansalaiskeräyksen tuoton Kristian Vilkmanilta ja Nestori Nurmelta.

Nestori Nurmi (oik.) ja Kristian Vilkman (kesk.) kävivät lahjoittamassa edelleen jatkuvan kansalaiskeräyksen tuoton Seppo Rannalle.

 

Seppo Ranta vastaanottaa lahjoituksen Säästöpankkisäätiöitä edustavalta Anu Iso-Kokkila-Vähäseltä.
Oma Säästöpankki -säätiöitä edustanut Anu Iso-Kokkila-Vähänen lahjoitti sairaanhoitopiirin Seppo Rannalle hengityskoneen hankintaan oikeuttavan ”shekin”.