Vastaa asiakaskyselyyn videovastaanotoista

Kanta-Hämeen keskussairaala aloitti videovastaanotot potilailleen 31. maaliskuuta 2020. Videovälitteisiä etävastaanottoja oli suunniteltu jo pidempään ja toimintatapoja valmisteltu yhteistyössä asiakasraadin ja muiden vapaaehtoisten kokeilijoiden kanssa, mutta koronaviruspandemia vauhditti videovastaanottojen käyttöönottoa merkittävästi. Tällä hetkellä videon välityksellä hoidetaan jo noin 200 vastaanottoa viikossa. Yhteensä niitä on ehditty pitää hieman vajaat 900 kappaletta.

– Toistaiseksi eniten videovastaanottoja on ottanyt käyttöön psykiatria, mutta kiinnostusta ja koulutettua henkilökuntaa löytyy jo paljon muiltakin erikoisaloilta, kertoo sairaanhoitopiirin digiprojektipäällikkö Reetta Mathier.

Videovastaanotto soveltuu hyvin potilaskohtaamisiin, joissa ei vaadita tutkimista esimerkiksi koskettamalla sekä erilaisiin seurantakäynteihin ja ohjaustilanteisiin. Myös ryhmätapaamiset ovat mahdollisia Teams-ohjelmiston välityksellä. Palaute asiakkailta ja henkilöstöltä on ollut positiivista.

Jos olet jo osallistunut videovastaanotolle, niin pyydämme Sinua vastaamaan asiakaskyselyymme, jonka avulla kehitämme palvelua edelleen! Vastaamaan pääset alla olevan linkin kautta:

Vastaa asiakaskyselyyn videovastaanotoista